Olen pitänyt muutaman päivän taukoa blogin kirjoittamisesta, mutta polven kuntouttaminen on jatkunut ahkerasti.

 

Eilen tuli viikko täyteen vasemman polven eturistisiteen korjausleikkauksesta, mikä tarkoitti tikkien poistamista. En ollut huomannutkaan, että kuinka paljon tikit oikeasti kiristivät, mutta polven liikelaajuudet tuntuivat muuttuneen muutamassa sekunnissa radikaalista. Tämä voi olla myös "placeboa", mutta minua se ei kuitenkaan haittaa jos olo tuntuu paremmalta. Tikkien poistaminen mahdollisti uusien liikuntalijen aloittamisen kuntouttamisessa, sain polkea kuntopyörää, mikä tuntui erityisen mukavalta viikon sohvalla makoilun jälkeen. En pystynyt polkemaan kuin muutamia minuutteja kerralla, mutta poljin sitten useamman sarjan. Pyörän polkeminen tuntunut ollenkaan pahalta, mutta pyörän satulasta pois hyppääminen ei ollut mikään ketteryyden taidonnäyte, mutta pyörä ja ukko pysyivät pystyssä, joten kaikki loppujuoksussa oikeinkin mallikkaasti. Pyöräilyn jälkeen olen yleensä tehnyt päivittäiset jumpat, koska olen huomannut, että lämpimänä polvi kestää hieman enemmän kuormitusta. Tänään jumpasta ei meinannut tulla mitään, polvi oli kipeä kuin pelikaanilla ja todella jäykkä, mutta tein liikkeet kuitenkin onnistuneesti kivun sallimissa rajoissa. Tämä tarkoitti tänään sitä, että vain tarkkasilmäinen näki jalassa jotain liikettä, mutta on sekin kun ei mitään.

 

Polven liikelaajudet ovat palanneet viikossa suhteellisen normaaleiksi. Polven ekstensio on vielä vajaa, mutta nyt takareisi ei kuitenkaan taistele niin pahasti vastaan, mitä ensimmäisten päivien jälkeen. Oli mielenkiintoista huomata, että painovoimaa vastaan tehty takareidenv koukistaminen ei onnistu juuri mitenkään, takareidessä ei ole juurikaan voimaa ja uutta eturistisidettä varten lainatut jänteet eivät toimi juuri ollenkaan. Ei tule ensimmäisenä mieleen mennä salille tekemään maksimi kyykkysarjoja tai takareiden koukistuksia reisipenkissä. Onneksi tammikuun talvikauden aloittamiseen menee vielä hetki.